Alavus

Alavus – Hyvää ja kaunista

Suomen suurin tavaratalo kutsuu viihtymään

Alavuden kirkkain vetonaula on Tuurissa sijaitseva Suomen suosituin matkakohde Keskisen Kyläkauppa. Tuurin kauppakylä on kokonaisuudessaan tunnelmaltaan ainulaatuinen, ja kierreltävää riittää kuuluisan kyläkaupan lisäksi lähes sadassa laadukkaassa erikoisliikkeessä ja palveluyrityksessä. Tuurissa viihtyvät myös perheen pienimmät, sillä puuhailemaan pääsee muun muassa ihanaan Muumi-leikkipuistoon.

Shoppailun lisäksi Tuurissa pääsee osallistumaan lukuisiin tapahtumiin Miljoona Rockista kirppistapahtumiin, karaokekilpailuun sekä sormikoukun MM-Cupin osakilpailuun. Tapahtumissa vilisee pitkin kesää Suomen kirkkaimpia tähtiä artisteista stand up -koomikoihin ja tubettajiin.

Kulttuuria ja taidetta Toivo Kuulasta Arabian maitokannuihin

Alavudella syntyneen säveltäjän Toivo Kuulan vaikutus kaupungin musiikkielämään näkyy edelleen erilaisina konsertteina sekä näytelminä. Alavus tunnetaan myös mm. Toivo Kuulan nimeä kantavasta laulukilpailusta. Alavudenjärven rannalla sijaitseva taidekeskus Harri tarjoaa tasokkaiden vaihtuvien näyttelyiden lisäksi pysyvän Matti Annalan muistonäyttelyn sekä. Taidekeskuksessa pääsee tutustumaan myös Toivo Kuula -huoneeseen sekä veteraanien perinnehuoneeseen. Alavuden kaupungin mittava Arabian maitokannukokoelma on nähtävillä kokonaisuudessaan Taidekeskus Harrissa.

Alavuden keskustassa sijaitseva Muistojen kappelin alue on neljän sodan sankarivainajien hautausmaa. Alueella sijaitsee Eino Schroderuksen suunnittelema kappeli, jossa on Bruno Tuukkasen upea lasimaalaus. Lähellä muistojen kappelia ovat myös Toivo Kuulan ja Heikki Huhtamäen patsaat sekä Stenbäckien muistomerkki. Alavuden kirkon vieressä sijaitseva Sotavanhuksen museossa on nähtävää kahdessa kerroksessa. Alakerrassa esitellään Suomen sodan (1808-1809) aikaista Alavuden taistelua, Alavuden kirkkohistoriaa, tervanpolttokulttuuria sekä entisajan talonpoikaiselämää. Yläkerrassa on nähtävänä kivikauden löytöjä, eränkäyntikulttuuria sekä erilaisia kulkuvälineitä. Töysän museoalue Sepänniemessä esittelee vuosisadan vaihteen ja sota-ajan historiaa sekä suutari-, apteekki- ja kauppaesineistöä. Töysän kirkon vieressä on Makasiinimuseo, jossa on nähtävillä kirkkohistoriaa.

Viihtyisät tapahtumat värittävät Alavuden kesää

Tuurin kyläkaupan tapahtumien lisäksi Alavudella riittää tapahtumia ympäri vuoden. Kulttuuri- ja markkinatapahtuma Ryskööt sekä Viinin ja viihteen ilta tuovat vuosittain iloa ja eloa Alavuden kesiin. Perinteinen koko kansan Ryskööt-kesätapahtuma järjestetään juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna, ja silloin Alavuden keskusta täyttyy kojuista, monipuolisesta ohjelmasta sekä iloisesta markkinatunnelmasta. Tunnelmallinen Viinin ja viihteen ilta on Alavuden Yrittäjien järjestämä vuotuinen tapahtuma, jossa tanssimusiikki soi tauotta läpi illan ja tarjolla on ihania herkkuja nautittavaksi elokuisessa kesäillassa. Alavuden kesässä niin paikallisia kuin lomailijoita viihdyttävät myös monet kesäteatteriesitykset. Lue lisää Alavuden tapahtumista Alavuden kaupungin sivuilta.

Jännitystä elämään vauhdikkaiden aktiviteettien parista

Alavudella toimii aktiivinen lentokenttä, jossa kesäisin pääsee suorittamaan mm. laskuvarjohyppykursseja. Vauhdin hurmaa pääsee kokemaan myös kartingin, enduron, motocrossin ja moottorikelkkailun parissa. Perinteisten hevosvoimien ystäville kaupungissa on useita erinomaisia ratsastustalleja.

Köysiseikkailupuisto Huikiassa on kuusi eritasoista reittiä seikkailtavaksi koko perheelle. Myös lomakylä Tuuri Resorts tarjoaa erilaisia vauhdikkaita aktiviteettejä, kuten mönkijäsafarit, frisbeegolf, opastetut eräretket, kotieläintila, uimaranta, kalastus, melonta ja hiihto. Menestyksekkään ralliautoilijan Jari-Matti Latvalan Parc Fermé käsittää ralliauto- ja palkintonäyttelyn sekä myös kokoustiloja ja lasten liikennepuiston.